top of page
Omakuva.jpg

Hei siellä, olen Suvi

"Tunnistettavissa oleva piirre liikunnallisissa ympäristöissä on nuttura ja hymy "Vene"

" Ainutlaatuinen, karismaattinen, väkevä, sisukas, sellainen joka huokuu rauhaa ja lujuutta, josta riittää muillekin. Valoisa, ääretön, yhtä aikaa levoton ja rauhallinen. Saat syttymään ja sielun soimaan, rohkeus ja rehellisyys käsikädessä. Vapaus ja luovuus kietoutuneena toisiinsa, uusi alku. Olet totta ja voimaa, tekoja joita ei toisiksi saa. Tätä sinä olet.

Huolehtija "​​

​Näin kirjoitin ensimmäisen kerran luonnosta ja tuntureista tunturihiihto matkallani Lapissa, kuvatakseni niiden voimaa.

 

"Bractice what you preach"
Rakastan liikkumista, olen sporttinen, monipuolinen ja sitoutunut liikunnanohjaaja sekä valmentaja. Minut löytääkin useimmiten liikunnallisista ympäristöistä, yleisimmin kuntosalilta keskittyneesti treenailemasta, kun en ole ohjaamassa. Koen oman harjoittelun pitävän kunnon lisäksi yllä mielenkiintoa työtäni kohtaan. Koen mielekkääksi kehittää omaa osaamista fyysisesti ja ohjaamisen näkökulmasta.

Taustallani on yhdistettyä osaamista liikunnan, valmennuksen ja psykologian aloilta. Vahvuuteni on toiminnallinen harjoittelu, voimaharjoittelu, erilaiset kehonhuolto ja liikkuvuus harjoitteet sekä sivuttaiskuperkeikka kädet selän takana ;)

Lisäksi osaamisalueeseeni kuuluu kestävyysharjoittelu joista juoksu, hiihto ja pyöräily ovat olleet pitkään mukana. Hiihtovaellukset talvella ja vaellukset kesällä ovat tuttua hommaa, joista nautin vapaa ajallani. Ryhmäliikunnassa ohjaan mielelläni sisäpyöräilyä, erilaisia HIIT harjoituksia ja Tabata harjoituksia.
Lihaskuntoharjoittelu, kahvakuula, toiminnallinen harjoittelu, liikkuvuus, tasapaino&koordinaatio sekä palauttavat harjoitteet ovat tulleet tutuiksi erilaisten harrastusten yhteydessä sekä valmennuksen kautta. Taustaltani löytyy noin 10 vuoden kokemus erilaisten kamppailulajien parissa. Monipuolinen omakohtainen kokemus liikunnan parissa mahdollistaa monipuolisen ohjelmien laatimisen myös oheisharjoitteluun.

" Nähdä toisten silmin, yhteyttää
Kuitenkin olla erilainen, näyttää, luoda ja toteuttaa itseään "


Koen ihmisten erilaisuuden olevan vahvuus meissä jokaisessa. Opin jatkuvasti uusia asioita ihmisiltä. Muiden kuuntelu luo merkityksen itselleni. Tuu juttelemaan kanssani, huomaat kyllä kun juttu alkaa helposti luistamaan asiasta kuin asiasta, joskus vähän lipsuukin aiheen vierestä, parasta!

Olen valmistunut Suomen Urheiluopistosta Vierumäeltä, liikunta- ja valmennusalalta liikuntaneuvojan ammattiin sekä Personal Traineriksi. Ohjaan aktiivisesti ryhmäliikuntaa erilaisissa kohteissa sekä toimin Personal Trainerin ammatissa ja valmentajana.
Koulutustaustaani kuuluu Tampereen avoimen yliopiston psykologian perusteet, aineopintoja ja Jyväskylän avoimen yliopiston liikuntapsykologian opintoja.

Vuonna 2020 syksyllä lähdin kehittämään itseäni lisää vapaaehtoisessa palokunnassa ja suoritin Uudenmaan pelastusliiton sammutustyökurssin, jolloin minusta tuli osa hälytysosaston henkilöstöä. Tämän harrastuksen kautta minulla on mahdollisuus harjoitella fyysisiä ja psyykkisiä taitoja yhteisissä treeneissä ja yhteisissä kuntosaliharjoituksissa, sekä kehittää omaa fyysistä kuntoa osallistumalla kuntotesteihin. Näin pysyy omakin kunto koholla kun harjoittelee ja suorittaa testit säännöllisesti:)

Kokemusta on kilpailujen organisoimisesta sekä pelastussuunnitelmien tekemisestä kilpailuun. Vastaankin haasteisiin mielelläni ja kehitän psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia taitoja jatkuvasti.

" When im with you
There is room for entire me "


Koetko sinä joskus mielen olevan esteenä harjoittelulle?

Mentaaliset harjoitukset ovat yksi mielenkiintoisista asioista liikunnassa. Henkinen hyvinvointi näkyy ja kuuluu. Yksi tehtäväni onkin valmennuksissa ja ohjauksissa auttaa valmennettavaa huomaamaan erilaiset vahvuudet ja kehittymisen tarpeet sekä valmentaa mieltä valmistautumaan seuraaviin askeliin omalla polulla.

-"Mikä olis kaikonnut matkaan, jollei joskus ois kulkenut harhaan"

Olen luova persoona, jolle kehittyminen ja uusien asioiden oppiminen on yksi onnellisuuden ehto. Jatkuva uteliaisuuteni ja halu kehittää tietämystä ravitsemuksesta, liikunnasta sekä mielen yhteydestä kehoon, kertoo asenteestani ammattitaitoon ja henkilökohtaiseen kasvuun, itselleni tärkeän arvon, liikunnallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen parissa.

Mainittakoon vielä, että olen melkoinen harrastelija ruuan parissa. Vapaapäivien brunssivalmistelut vievät joskus päivä tolkulla aikaa. Ruuanlaitto on itselleni mieluisaa puuhaa ja toimii niin henkiseen kuin fyysiseen palautumiseen. Joten ruokavinkkejä ja ravitsemukseen liittyvät aiheet tulevat näkymään kirjoituksissani.


Mieli ja keho yhdessä rajaton, sopeutumiskykyinen.​

  • Instagram

voimaa_valinnoilla

2_edited_edited.png

Ota yhteyttä

Odotan innolla uusia haasteita ja tilaisuuksia.

Ollaan yhteydessä.

voimaa_valinnoilla

  • Instagram
bottom of page